Huhtikuun luetut kirjat

Sofie Sarenbrant: Sielunkumppani

Sarenbrant dekkarikirjailija, jonka kirjoista olen aina pitänyt, niin tästäkin. Kirjan päähenkilö on poliisi Emma Sköldin. Hän huomaa eräällä sillalla naisen, joka seisoo kaiteen väärällä puolella vauva sylissään. Näyttää uhkaavasti siltä, että hän on aikeissa hypätä alas vauva mukanaan.  Emman täytyy toimia nopeasti ja estää tragedia.

Dekkarista ei voi oikeastaan kertoa muuta kuin sen, että naisen elämästä kerrotaan välillä alkaen noin vuosi taaksepäin. Hän oli työssä yhteisössä, joka vastusti abortteja. Mitä on tapahtunut, että nainen on päätynyt sillalle? Lisäksi vankilasta karkasi poliisi, joka oli ollut Emman esimies ja jonka Emma oli pidättänyt maahanmuuttajien murhaamisesta. Emmaan itsensä kohdistui väkivallan uhka.

Sarenbrantin dekkareissa on tapahtumia, ne pysyvät hyvin hallinnassa. Väkivallalla ei kuitenkaan mässäillä. Tykkäsin.

Alan Bennet: Epätavallinen lukija

Takakannen kuvaus alkaa: "Kaikki on koirien syytä. Ilman niitä kuningatar tuskin olisi seonnut kaunokirjallisuuteen. Hänen majesteettinsa tulee lainanneeksi kirjastoautosta ensin yhden romaanin, sitten toisen, ja pian hän ahmii kirjoja intohimolla, joka saa koko hovin pois tolaltaan."

Eikä kirjojen lukemiseen häntä opastanut mikään kirjallisuuden professori tai joku muu tosi viisas, vaan palatsin keittiön tiskaripoika.

Kirjassa on vain 150 sivua mutta täyttä asiaa. Mitä kaikkea voi tapahtua, kun kuningatar poikkeaa kaavasta, jota on noudatettu vuosikymmenet. Miten henkilökunta ottaa sen, kun lukeminen muuttaa päiväjärjestystä ja kuningattaren vieraat ällistyvät, kun hän kyselee heiltä kirjallisuudesta.

Kirja on hauska mutta se sisältää yllättävän paljon pohdittavaa. Kirja on kuulemma ollut Englannissa huikea arvostelu- ja myyntimenestys. Suomeksi kirja on ilmestynyt v 2008. Otin tämän kirjan, kun lukupiirissä on aiheena kirjasto. Tykkäsin.

Sirpa Pääkkönen: Pohjalaiset - Eikä muualta kehtaa ollakkaan

Kirjassa pohjalaisuuden merkityksestä itselleen kertovat kirjailija Antti Tuuri, laulaja Paula Koivuniemi, arkkipiispa Tapio Luoma, hiihtäjä Juha Mieto, kuvataiteilija Soile Yli-Mäyry, näyttelijä Hannu-Pekka Björkman, kirjailija Taina Latvala ja sarjakuvataiteilija Milla Paloniemi.

Pohjalaisille - myös mulle lakeus on tärkeä asia. Paikoin maa ja taivas kohtaavat kaukana horisontissa ja ihmisellä on tilaa hengittää. Onhan meillä olleet Jussipaidat, helavyöt, häjyjen puukkotappelut, siirtolaisuus Amerikkaan ja lapuanliikkeen nousu. Aivan kaikista noista en ole ylpeä. Vaikuttaneeko se, kun äitini on syntyisin Rauman Lapista.

Kovin vähän tuli huhtikuussa luettua romaaneja. Lainasin myös näitä:

Jenni Sundberg: Nuppunen. nro 4, kukkia ja juhlia

- etsin kaavaa kesämekolle

Malinen-Tyynelä Riitta: Vielä yksi laukku!: ompele, kierrätä, hulluttele

- löysin yhden kaavan ja saatan tehdä laukun kauan kaapissa lojuneista kankaista

Saarelma-Paukkala Minna; Nimien päivät

- oli aivan mielenkiintoista selata lähinnä läheisten nimien merkityksestä

Laine Arja Elina: Airfryer: kotikokin keittiössä

- muutaman ohjeen olen jo toteuttanut omalla "Airilla", vielä katselen lisää

Huhtikuun ykköskirja oli Epätavallinen lukija

 Meidän kaapin tekijä Mykkä-Matti

Sain tämän ison astiakaapin syntymäkodistani Lapualta. Kaapista on minullakin paljon muistoja ja historiaa. 

Isäni puhui aina, että kaapin oli tehnyt hänen isänsä isosetä Mykkä-Matti, joka oli syntynyt 1870 -luvulla. Hän on tehnyt kaapin todennäköisesti 1900 -luvun alussa. 

Minun lapsuudessani kaappi oli vaalean vihreä ja äitini siihen kyllästyneenä maalasi sen ruskeaksi. Kun kunnostimme kaapin, maalasin sen meidän entisöintipiirin opettajan valitsemilla Tikkurilan perinneväreillä.

 

Olen usein miettinyt, miten sivukylässä asunut kuuromykkä Matti on osannut tehdä tuollaisen kaapin ja mistä hän on saanut mallin siihen. Kun taas kerran katselin kirkonkirjoja tuolta ajalta, löysin Matin kohdalla maininnan Pietarsaaren kuuromykkäinkoulusta. Lisäksi hänen kohdalleen oli merkitty Kuuromykkä.

Löysin Kansallisarkistosta tiedon, että kyseisen koulun arkistoa on Vaasan yksikössä. Niinpä teimme reissun Vaasaan ja koulun oppilasluettelosta löytyi hänen nimensä vuosilta 1891-94. Valitettavasti matrikkelitietoja ei siellä ollut. 

Kyselin Fb:n Etelä-Pohjalaiset suvut -ryhmästä, miten sivukylän talollinen on osannut lähettää nuoren pojan noin 120 kilometrin päähän Pietarsaareen. Yksi henkilö antoi varsin hyvän vastauksen: pappi on todennäköisesti ohjannut hänet kouluun. Kinkereillähän lueteltiin kaikki talon rippikoulun käyneet asukkaat ja siinä yhteydessä varmaan pappi on puhunut koulusta. Kunnat ovat jo tuolloin lähettäneet sokeita ja kuuromykkiä lapsia ja nuoria kauaksikin kouluun. Tavoitteena on ollut, että nuoret saavat ammatin eivätkä jää kunnan elätettäväksi.

Matti kuoli valitettavasti jo 39-vuotiaana keuhkotautiin. Tässä sukututkimuksessa on hienoa se, kun saa sukulaisista muutakin tietoa kuin nimen sekä syntymä- ja kuolinajat. Ja huonekalujen entisöinnissä kiehtoo sekin, kun jokaisella mööpelillä on tarina.

 Harrastusten ykkönen - lukeminen

Edellisessä blogissani kerroin, mitä kirjoja olin kuukausittain lukenut. Jatkan tätä täälläkin. En osaa arvioida kirjoja hienosti ja syvällisesti. Kerron vain lyhyesti kirjasta ja siitä, tykkäsinkö vai en. Minulle kirjan juoni on tärkeä ja pitkä kuvailu eri asioista ikävystyttää.

Maaliskuun kirjoja:

Anna Soudakova: Haikara levittää siipensä

Tässä lukemassani Soudakovan kirjassa ollaan Valko-Venäjällä, jossa sisarukset asuvat lapsuutensa ja nuoruutensa epävakaan äitinsä kanssa. Andrei on Sveta-sisarta kymmenen vuotta vanhempi ja hänelle enemmän isä kuin veli. Maassa on diktatuuri ja Andrei lähtee maasta ja Sveta kasvaessaan taistelee maan itsevaltaista hallitsijaa vastaan. Hän osallistuu mielenosoituksiin, joutuu vaikeuksiin ja kysyy kauas muuttaneelta veljeltään, miksi tämä käänsi kotimaalleen selkänsä.

Hyvin vähän tiedän Valko-Venäjästä ja sekin oli uutta, että valkovenäjän kieli oli venäjän varjossa. Kirsinkirjanurkka -blogissa on hienosti arvioitu tätä kirjaa.

Anna Jansson: Synnin vartijat

Tykkään dekkareista, joissa ei mässäillä väkivallalla vaan pääasiassa on rikoksen selvittäminen ja myös se, miksi joku tappaa toisen ihmisen. Gotlannin rannikolta löytyy nuoren miehen ruumis ja Maria Wern yhdistää nuoren miehen kuoleman ryhmään, joka uhoa rankaisevansa ihmisiä näiden synneistä ja teloittavansa petturit näyttävästi.  Myös rikostutkija Maria Wernin yksityiselämän vaikeita hetkiä seurataan. Kirja on taattua Janssonia.

Kaisa Viitala: Klaanin vieraana

Tämä on Nummien kutsu -sarjan ensimmäinen kirja ja siinä eletään 1700 -luvun Skotlannissa. Päähenkilö on arvostetun lontoolaisperheen tytär Agnes, joka on raajarikko ja tarvitsee liikkumiseen usein apua. Lähiympäristön henkilöt ajattelevat, että tuskin kukaan mies hänestä kiinnostukaa tuon vamman takia. Agnes kohtaa kuitenkin tanssiaisissa ylämaalaispäällikkö Fingal MacTorrianin. Kohtalokkaan valheen vuoksi Agnes päätyy viettämään talvea Fingalin suvun linnassa, kaukana kotoa ja aivan eri ympäristössä.

Kirja on luokiteltu historialliseksi viihteeksi. Onhan siinä rakkautta mutta ei mitenkään imelässä muodossa. Viihdyin hyvin Agnesin mukana. Tämä oli niitä kirjoja, kun piti ottaa kartta mukaan ja katsoa, missä se ylämaaksi mainittu paikka on.  

Satu Rämö: Rakel

Tämä Rämön neljäs kirja on yhtä suosittu kuin aikaisemmatkin. Tykkäsin lukea sitä, kun moni kirjan henkilöistä oli jo ennestään "tuttu". Hildurin elämä on ollut pitkästä aikaa seesteistä ja myös poliisikollega Jakob Johanson on tyytyväinen vaikka hänen poikansa kotiutuminen Islantiin ei ole sujunut ongelmitta. 

Hildurin lapsuudenkotin remontin yhteydessä paljastuu pahin mahdollinen salaisuus ja kesäiseen kylään saapuva suuria turistimassoja kuljettava risteilyalus tuo mukanaan ongelmia. En kerro kirjasta tuon enempää, lue jos kiinnostaa. Minä tykkäsin.

Aikaisemmin lisäsin kirjan kohtaan kansikuvan. Sitä en täällä bloggerin puolella ole vielä opetellut.

 Tästä se ehkä alkaa!

On tämä varsinaista aivojumppaa, kun yritän saada tehtyä jotain näille sivuille. Olen kirjoitellut Vuodatuksen alustalla blogiani Vanha talo ja lavitta vuodesta 2014. Aloitin sen kertomalla, miten remontoimme 1990 -luvun loppupuolella yli satavuotiasta pohjalaistaloa, joka oli ollut 30 vuotta asumattomana. Vaikka siinä oli paljon työtä, ei remontista kertynyt tekstiä tähän päivään saakka vaan piti kirjoitella muutakin. Siihen aikaan en tiennyt blogeista oikeastaan mitään enkä olisi hoksannut kirjoittaa rakennusvaiheista täällä vaan valokuva-albumissa.

Vuodatuksessa on nyt jotain häikkää ja siksi päätin kokeilla, onnistuuko uusi blogi täällä.

Yrittänyttä ei laiteta, eihän?