Päivän sanat
Lehdet ovat lisänneet sivuilleen erilaisia pelejä, jotka mekin olemme huomanneet. Yksi peli on tällä hetkellä ykkönen ja kutsumme sitä Päivän sanaksi. Katsomme ja tuumaamme ratkaisua meidän maakuntalehdestä ja Iltalehdestä. Hyvää virkistystä aivoille heti aamusta.
Yritämme alkusanoihin sisällyttää mahdollisimman monta vokaalia. Tuossa U on oikeassa paikassa, T ja O ovat sanassa mutta eri paikassa I ja L -kirjaimia ei sanassa ole. Neljännellä rivillä saimme oikean sanan eli RUTTO.
Iltalehden sanan aloitin kielolla.
Sanomme vuorotellen sanan ja tämän minä voitin tuolla TORNI -sanalla. Tässä Iltalehden Sanamestarissa on hiukan vaikeammat sanat. Aikaisemmin olivat mm. bonus, beige.
Onhan meillä "oikeakin" Päivän sana eli pieni kirjanen. Silloin tällöin katson, mikä teksi on kyseisellä päivällä.
Meni aika kohdalleen, kun pojan perheeltä tuli kuvia päiväreissusta, jonka tekevät lasten kanssa. Olemme olleet Saarijärvellä samassa paikassa noin 35 vuotta sitten.
Hauskaa 😊 Olen unohtanut tuon nuo sanapelit, mutta meillä on aamun ensimmäisenä tehtävänä, joko ennen aamupalaa tai sitä syödessä, Ylen Oppiminen -sivuilta löytyvä Sanapyramidi ja Ilta-Sanominen Neloset.
VastaaPoistaMolemmissa pitää löytää sanaryhmiä yhdistävä tekijä; pyramidissa on 5, 4, 3, 2 ja 1 sanan ryhmiä ja Nelosissa sanan mukaisesti neljän sanan ryhmiä (16 sanaa yhteensä, eli neljä neljän sanan ryhmää). Joskus täytyy pyytää toiselta vinkkiä, kun ei vaan hoksaa. Mutta hyvää aivojumppaa, lähtee päivä hyvin käyntiin.
Sanapyramidi on myös tuttu ja joskus hankalakin. Siinä pitää miettiä sanoja aika laajasti. Mutta on mielenkiintoinen. Tuota Iltasanomien juttua en olekaan nähnyt, pitääpä etsiä. Kun äidilläni aikanaan todettiin Parkinsonin tauti, hän alkoi ratkoa ristikoita. Aivojumppaa sinne, mistä tautikin on "kotoisin".
VastaaPoistaSiksipä minäkin niitä teen ja näitä höpinöitä kirjoittelen; Riesa kiusaa aivoja ja muistisairaus on todennäköinen tulevaisuudessa (osan menneisyydestähän se jo vei).
VastaaPoistaKaikenlainen aivojen treenaaminen on hyvästä
Mulla on "tärkein" peli Sudoku: niitä täytän aina kun eteen sattuu. Nuorena tein sanaristikoita ja sitten oli pitkä aika että en yrittänytkään, mutta nyt nekin taas kuuluvat repertuaariin. Ja pasianssit, ja Mahjongit ja coloring väritykset... Elämä on yhtä peliä! Tytär väliin kertoo tarinaa mummosta joka täytti sudokuja ja puoli sukua hänelle niitä toimitti että mummolla hommaa. Sitten joku hokasi ettei niissä ollut mitään juonta: kunhan oli laittanut numeroita ruutuihin. Vaan hommaa se oli sekin.
VastaaPoista