perjantai 1. elokuuta 2025

Juhannustaikaa elokuussa

Mistähän tulikaan mieleen vanhan ajan juhannustaiat, joita en ole koskaan tehnyt. Kehittelin siitä muunnellun version elokuun alkuun. Alkuperäinen taika on tämä:

Jos juhannusyönä asettaa tyynynsä alle ennen nukkumaan menoa seitsemän erilaista kukkaa, jotka on poimittu seitsemältä eri niityltä, tulee yöllä unessa tuleva sulhanen tervehtimään. 

Nyt elokuun alussa olen muunnellut taikaa siten, että tuosta ei ole jäljellä muuta kuin seitsemän kukkaa. Enkä ole poiminut niitä vaan kuvannut kuudesta eri perennapenkistä. Tyynyn alla ne olisivat varmaan aivastuttaneet ja sotkeneet tyynyliinan.
Eikä mun tarvi odotella tulevaa sulhasta, kun se entinen sulhanen nukkuu vieressä. Minun unta häiritsee joskus tämän sulhasen kuorsaaminen ja hänellä uni katkeaa usein, kun hiippailen pissalle.

Mutta kukat olen valinut oikeasti ja taian avulla sain ne kukkimaan samaan aikaan:

Sinivaleunikko

 
Ruskolilja


Jaloangervo


Pioni


Akileija, ainut perenna, joka löytyi puutarhasta 27 v sitten


Särkynyt sydän


Heinälilja


Hyvin moneen näistä liittyy muistoja. Saas nähdä, millaista unta näen ensi yönä. Harmittaa, jos aamulla muistaa siitä unesta vain sen, että se oli mukava uni mutta ei mitään muuta.

Eikös näinkin saa lapsettaa, kun ei ole oikein muuta jutun juurta? Helteestä ja ukkosista on jo puhuttu liikaakin eikä päivänpolttavaa politiikkaakaan viitsi miettiä. 
Kullekin sopivia ilmoja!

2 kommenttia:

  1. Kauniita kukkia sinulla, eihän noita tyynyn alle voi liiskaantumaan laittaa.
    Ja minä olen sanonut tuolle Mursulle, että en minä ainakaan enää uutta viitsis ottaa, kun olen sen jo hyville tavoille kasvattanut 😉- ihan niin kuin Pojankin. 🥰

    Mikä se ensimmäinen olikaan, sinivaleunikko? Hieno, saisikohan semmoisen kasvamaan tuossa meidän kukkapenkissä.. onkohan ne idänunikoita.. kanssa? Tai edes vieressä.

    VastaaPoista
  2. Sinivaleunikko on aivan oma rotunsa, ei näytä kuuluvan idänunikoihin. Hämmästelen vieläkin, kun se on kukkinut puutarhassa jo monta vuotta. Valitettavasti ei ole levinnyt siemenistä. Tämä on kuulemma aika hankala kasvatettava.

    VastaaPoista

Elokuuta Viime viikkojen yksi juttu on ollut paarmojen karkottaminen sudenkorennoilla . Paarmat ja hyttyset (meillä sääsket) tykkäävät Mieh...