Minäkin aloin maalariksi!

Muutama viikko sitten kuulin jälkipolvilta, että kiviin maalataan  kuvia tai tekstiä ja jätetään ne sitten jonnekin toisten löydettäväksi. Minä innostuin oitis ja etsin kiviä ja hommasin tusseja ja aloitin ja nautin. Ei oikeastaan olisi uskonut, koska ...

Koulussa oli kolme ainetta, joissa en saanut onnistumisen tunnetta. Kun yksinlaulukoe piti laulaa luokan aikana, lauloin, mutta opettaja keskeytti ja sanoi, että ota helpompi laulu. Suljin suuni ja lauloin vasta, kun poikani oli pieni. Piirustustunnitkaan eivät olleet kovin palkitsevia. Kun parhaat piirustukset laitettiin seinälle, minä sain oman työni vain kerran. Siinä ei ollut mitään luovuutta, kun "kopioin" kuvan yhdestä taulusta. Ja tuo kolmas oli liikunta. Joulukuussa syntyneenä olin aina pienempien joukossa. Pesiksessä minut huudettiin joukkueeseen yleensä kolmen viimeisen oppilaan joukossa. Ja vasenkätisenä ei ollut oikeaa räpsää. Vaikka näitä taitoja ei ollut, en ollut toivoton tapaus. Minä osasin lukea ja kirjoittaa ja usein aineeni luettiin luokalle. Ja tykkään edelleen kirjoittaa. Enhän muuten tätäkään kirjoittaisi. Mutta kiviin!

Liityin Facebookissa FinStone -ryhmään, jossa kiviä maalaavat julkaisevat tuotoksiaan ja löytäjät kiviään. Siellä on aivan huippumaalareita mutta en anna sen hidastaa itseäni. 

 

  

Noista olen aika monet tehnyt mallista mutta ei se mua haittaa. Näitä on vain kiva tehdä.  Nyt kuljen valppaana ja katson, löytyisikö sopivia kiviä. Hienoja sileitä ja mukavan muotoisia kiviä saa kuulemma jostain ostaakin, mutta ajattelin pärjätä omilla löydöksillä.

Tuo alun teksi ei ollut mitään elämäntuskaa vaan toteamus. Meillä kaikilla on jotain taitoja, yhdellä yhden sorttisia ja toisella muita. Näin on hyvä.

Älähän hätäile!

Älähän hätäile, tuumasi tämä heinälilja, ei vielä mennä nukkumaan! 

Ajattelin siirtää tämän kukan talviteloille Onnelaan, eli meidän verstaaseen ja kutomoon, jossa pidämme talviajan lämmön noin 10 asteessa. Eiköhän se alkanut lykätä taas uutta kukkaa ja minä ihmettelen. Tämä kesä on heinäliljankin mielestä ollut kummallinen. Ei ole millään jaksanut tai viitsinyt kukkia kesäaikaan. 

Saa kukkia aivan rauhassa mutta on parasta siirtää sisälle yöajaksi. Taitaa olla tulossa ensimmäiset yöpakkaset. Sitten lopetan kastelun ja lehdet saavat rauhassa lakastua.

 

 Pari viikkoa Rantahotellissa

Luin suosittelun Rantahotellista ja päätin tutustua siihen. Ja ihastuin ja viihdyin niin hyvin, että laiminlöin aika lailla kotihommia. Onneksi nyt pääsin sinne, kun olisin voinut vierailla siellä jo vuonna 2019. Seurustelin hotellissa muiden vieraiden kanssa ja puuhastelin myös keittiössä.

Enhän minä kotikissa minnekään hotelliin matkustanut vaan katsoin Ylen Areenasta tanskalaista Rantahotelli -sarjaa. Siinä eletään vuosia 1928-46 ja joka kevät hotelliin tulevat samat vieraat viettämään kesää. 

 

Sarjassa seurataan vieraiden ja keittiöhenkilökunnan työtä ja myös yksityiselämää. Tapahtumia on paljon mutta myös tietyt asiat toistuvat. 

Yksi suosikkinäyttelijöistä roolihahmossaan on Fie, joka aloittaa hotellin keittiöpiikana.

Toinen suosikkini on aina iloinen ja positiivinen Lydia, joka katsoi Tarot-korteista tulevaa. Täydellinen vastakohta tiukalle ja kaikesta närkästyvälle sisarelleen.

 

Tykkäsin miten sarjan tapahtumat oli liitetty aikaan ennen maailmansotia, saksalaisten miehittämisen aikaan ja sen vaikutuksiin. Varsinkin naisten vaatteet olivat upeita ja kuvausympäristö kuvasi hienosti kyseistä aikaa. 

Tämä lasiastia oli myös hotellin keittiössä. Laitoin tästä kuvan Facebookkiin ja moni kertoi, että heillä on esim. mummon peruina sama astia.  Yhdessä huoneessa oli Duron Gammal svenska-tapetti, jollainen meilläkin on. 

Nyt olen palannut hotellista kotiin lähes 50 tunnin jälkeen ja jatkan syystöitä. Suosittelen vierailua sinne. Siis hotelliin!

 Kutsuvieraana näyttelyssä

Minut ja Mieheni kutsuttiin näyttelyyn, joka avattiin eilen perjantaina kello 17. Kuulimme näyttelyn rahoittajilta, että rakentaja oli valmistautunut todella huolellisesti avajaistilaisuuteen. Hän oli jopa siivonnut näyttelyhuoneiden lisäksi muitakin tiloja. Saanhan esitellä näyttelyn rakentajan ja kohteita:

Hän on ekaluokkalainen pojan poikamme Samuli, joka oli koonnut suurimman osan legotöistä yhteen paikkaan. Valitettavasti tämä lego -insinööri karttaa julkisuutta ja suostui vain tällaiseen sivukuvaan. 

Meidän tehtävänä oli valita hienoin työ. Minä mummuna tykkäsin tästä eniten.

 

Tämäkin oli hieno mutta vähän pelottava.

 

Vaarin mielestä tämä kone oli ehdottomasti vaativin työ.  Tämä työ näkyy aika huonosti mutta sähkön avulla siinä on kaksi pyörivää osaa.

Toisessa näyttelyhuoneessa (keittiön työpöydällä) oli pitkä rivi erilaisia töitä, joista tässä yksi.

 

Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Lauri 4 v halusi esitellä vaativimman työnsä. 

 

Eikä tässä kaikki. Meille kutsuvieraille mummulle ja vaarille sekä mummalle ja paapalle tarjottiin kahvit sekä mokkapaloja ja unelmatorttua. Oli niin hieno vierailu.

Kiitokset Samulille!  

Legojen keksijälle olisi pitänyt myöntää Nobelin palkinto, sillä legot ovat aivan mahtavia leikkivälineitä. Leikki muuttuu mukavaksi työksi, kun joskus mietitään hieman etukäteen, mitä tehdään. Myös yhdestä palikasta alkaa kokoontua mitä ihmeellisimpiä esineitä. Eivät ole menettäneet taikaansa vuosikymmenten aikana. Ja ovat kestäviä.

 Trendikästä

Varsinkin naistenlehtiä selatessa ja miksei joissain facebookin kautta tulevissa jutuissa selvitetään, mikä on milloinkin trendikästä. Sitä on mm. ruskean ja pinkin yhdistäminen vaatteissa, tietyn kulhon omistaminen, peileissä värilasia ja luonnollisia muotoja, Valiolla kahdeksan trendikästä ideaa valmistujaistarjoiluihin, Sokos verkkokaupassa trendikästä naisten kosmetiikkaa ja Martoilla kasvisruokaa. Ja oletko jo maistanut trendikästä oranssiviiniä. Korona-aikana kodikkuus oli trendikästä, en tiedä, onko enää.

Minulla oli työvuosina ehkä trendikästä käyttää korkkareita ja sukkahousuja. Sitä se oli ainakin jossain vaiheessa ja ennen kuin mekon kanssa oli trendikästä käyttää maihinnousukenkiä.

Mutta trendit muuttuvat. Nämä ovat mulle nyt tosi trendikkäät:

Tähän tyyliin kuulu hieman liian isot puutarhahousut, kun numeroa pienempiä ei sattunut Minimanissa olemaan. Kun kuljen hajamielisenä usein tuvan ja puutarhan väliä, en aina viitsi laittaa lahkeita nätisti suoraksi. Lahkessa on hyvä tasku puhelimelle, jos joku tärkeä sattuisi soittamaan. Yleensä tämä tärkeä henkilö on joku tyttären ja pojan perheestä.

Trendihousut ovat kevyet, joustavat ja hyvin suojaavat. Saatan pitää näitä vielä kymmenen vuodenkin päästä, jos olen vielä liikkeellä. 

Elokuun luetut kirjat

Seppo Jokinen: Viimeinen vääntö

Jokisen 30. Komisario Koskinen -sarjan kirja päättyy tähän kirjaan. Niin hullulta kuin se kuulostaa, mun tulee ikävä Sakari Koskista ja hänen työporukkaansa. Seppo Jokinen ja Pirkko Arhippa olivat meidän kirjaston kirjailijaillassa puutarhassamme vuonna 2002. Silloin olin jo lukenut hänen aikaisemmat seitsemän kirjaa, joista viimeisin oli silloin Vilpittömässä mielessä. Ja Jokinen on kulkenut meidän mukana jokaisessa kirjassa.

Viimeisen Koskinen - kirjan takakannessa lukee: Rikoskomisario Sakari Koskisen viimeinen kesä poliisivoimien palveluksessa ei ole niin huoleton kuin hän oli vielä keväällä kuvitellut. Leppoisat viikot ennen eläkettä vaihtuivat hektiseksi takaa-ajoksi aikaa vastaan, kun salaperäinen mysteerimies käy viattomien ihmisten kimppuun kohtalokkain seurauksin. Samalla Tampereen poliisia juoksuttaa myös valtakunnan mediaa kuohuttava julkkisterapeutin salamyhkäinen katoaminen.

Kesähelteillä Koskinen joutuu hikoileman suurten päätösten edetessä. Niin työ- kuin yksityiselämäkin odottavat lopullisia ratkaisuja.

Kaikki nämä vuodet olen tykännyt Jokisen tyylistä kirjoittaa; ei mässäillä raakuuksilla, ollaan avoimia erilaisille vaihtoehdoille, nostetaan esiin yhteiskunnan ja ihmisten kipukohtia mutta ei paasata niistä. Jokinen kirjoittaa myös niin, että lukijana alan joskus aavistaa, mihin päin tutkimuksissa mennään.  

Hanni Maula: Vintagea ja veritekoja

Tämän jännäreiden luokkan merkityn kirjan takakannessa: Äkkiväärä Helvi Helve on aikamme neiti Marple. Hurmaava hyvänmielen dekkarisarja alkaa. Antiikkiharrastajan menehtyminen herättää epäilyksiä hämäläiskylässä, mutta poliisi kuittaa kuoleman luonnolliseksi. Esiin astuu Hauhon oma etsiväjengi: omapäinen eläkeläinen Helvi Helve puudeleineen, pirtsakka perinnerakentaja Riitta sekä kyläkupan arvoituksellinen Hannu. 

Tämän kolmikon lisäksi yhtenä päähenkilönä on vanhempi konstaapeli Anna Järvinen. Eikä saa unohtaa Helvin ärhäkkää ja hemmoteltua puudelia, joka on ehkä liikaakin esillä. Vaikka nuo kolme "etsivää" ovat varsin erilaiset, he tulevat toimeen toistensa kanssa, kun on yhteinen mielenkiinnon kohde eli murha ja murhat. 

Kirja oli ns. pehmodekkari ja murhista huolimatta helppo luettava ja mainoksen mukaan kirja on oikea lukuherkku kaikille kotimaisen designin ja lempeän jännityksen ystäville. Kirjassa vieraillaan myös Fiskarsin vintagemessuilla, mikä lisäsi kiinnostusta Fiskarsiin. Ties vaikka tulisi käytyä joskus siellä?

Raija Oranen: Iso

  

Iso on romaani Mäntän suurmiehestä Gösta Serlachiuksesta, jolla oli iso vaikutus koko Suomen historiaan. Gösta Serlachius syntyi 26.4.1876 Pietarsaaressa ja kuoli 18.19.1942 Mäntässä.

Gösta peri setänsä aseman, syrjäyttää tämän pojan, nai serkkunsa ja laajentaa siten valtaansa ja varallisuuttaan. Hänestä kasvaa mittaansa suurempi mies, joka perustaa tehtaita, johtaa yrityksiä, matkustaa maailmalla, osallistuu politiikkaan jakerää mittavan taidekokoelman. Hänestä tulee iso kaikilla mittapuilla.

Mitä ajatteli tuo mahtava mies, millä tavoin suunnitteli tulevaa, katuiko mahdollisesti joutuessaan ruhjomaan läheisiään, mikä tuotti hänelle iloa - tästä kaikesta Raija Oranen kertoo taitavasti ja eläytyen, niin kuin hän vain osaa. Tämä teksti on kirjaston esittelyssä.

Oranen yhdistää kirjassaan faktaa ja fiktiota ja saa henkilöt elämään kertomalla tai kuvittelemalla heidän tekemisiään, tunteitaan, ihmissuhteita ja sairauksia. Hänen kirjoitustyyliään on arvosteltu ja lähteitä on kuulemma merkitty leväperäisesti.

Arvosteluista huolimatta tykkäsin kirjasta ja varsinkin tuon ajan historian tapahtumista. Näin kirjoitettuna niistä on helpompi lukea kuin virallisesta historiakirjasta. Tämän tyyppiset kirjat innostavat selvittämään lisää suvusta ja paikkakunnasta. Suosituksen antoi ystäväni Hannele, joka tietää alueen historiasta minua paljon enemmän. Kiitos siitä!

Moa Herngren: Ruotsalainen avioero

Viisikymppiset Bea ja Niklas ovat olleet yhdessä 32 vuotta. Heillä on kaksi teini-ikäistä tytärtä ja aivan mukava elämä Tukholman hienostoalueella. Niklas häipyy kuitenkin riidan jälkeen ja yhtäkkiä he ovat avioeron partaalla. Kirjan tapahtumia seurataaan vuorotellen kummankin näkökulmasta. 

Kirjan alkupuolella seurataan ensin Bean elämää, hänen epätoivoaan ja uskoa, että Niklaksen tulee palata vaikka tämä on ilmoittanut haluavansa eron. Bean suuri murhe oli se, että hän joutuisi jättämään sisustamansa kodin ja pärjäämään paremmin omillaan. Enää ei ollut luvassa avointa tiliä hänen hankinnoilleen. Ja Niklaksen uusi naisystävä oli varastanut häneltä aviomiehen. 

Niklaksen eroon päätyvässä ratkaisussa seurattiin hänen elämäänsä takautuvasti vuoden ajan. Hän oli hyväpalkkainen lääkäri, joka ei viihtynyt työssään eikä vaimon hallitsemassa kodissa. Sympatiani oli hänen puolellaan.

Tytär suositteli tätä kirjaa ja alkupuolella ajattelin lopettaa lukemisen, kun kyllästyin Bean marinaan mutta onneksi jatkoin. Kirja oli kuitenkin hieno kuvaus kipeästä avioerosta, johon toinen oli päätynyt pitkän harkinnan jälkeen ja toiselle tulee yllätyksenä.  Ajatuksia herättävä.