Minäkin aloin maalariksi!

Muutama viikko sitten kuulin jälkipolvilta, että kiviin maalataan  kuvia tai tekstiä ja jätetään ne sitten jonnekin toisten löydettäväksi. Minä innostuin oitis ja etsin kiviä ja hommasin tusseja ja aloitin ja nautin. Ei oikeastaan olisi uskonut, koska ...

Koulussa oli kolme ainetta, joissa en saanut onnistumisen tunnetta. Kun yksinlaulukoe piti laulaa luokan aikana, lauloin, mutta opettaja keskeytti ja sanoi, että ota helpompi laulu. Suljin suuni ja lauloin vasta, kun poikani oli pieni. Piirustustunnitkaan eivät olleet kovin palkitsevia. Kun parhaat piirustukset laitettiin seinälle, minä sain oman työni vain kerran. Siinä ei ollut mitään luovuutta, kun "kopioin" kuvan yhdestä taulusta. Ja tuo kolmas oli liikunta. Joulukuussa syntyneenä olin aina pienempien joukossa. Pesiksessä minut huudettiin joukkueeseen yleensä kolmen viimeisen oppilaan joukossa. Ja vasenkätisenä ei ollut oikeaa räpsää. Vaikka näitä taitoja ei ollut, en ollut toivoton tapaus. Minä osasin lukea ja kirjoittaa ja usein aineeni luettiin luokalle. Ja tykkään edelleen kirjoittaa. Enhän muuten tätäkään kirjoittaisi. Mutta kiviin!

Liityin Facebookissa FinStone -ryhmään, jossa kiviä maalaavat julkaisevat tuotoksiaan ja löytäjät kiviään. Siellä on aivan huippumaalareita mutta en anna sen hidastaa itseäni. 

 

  

Noista olen aika monet tehnyt mallista mutta ei se mua haittaa. Näitä on vain kiva tehdä.  Nyt kuljen valppaana ja katson, löytyisikö sopivia kiviä. Hienoja sileitä ja mukavan muotoisia kiviä saa kuulemma jostain ostaakin, mutta ajattelin pärjätä omilla löydöksillä.

Tuo alun teksi ei ollut mitään elämäntuskaa vaan toteamus. Meillä kaikilla on jotain taitoja, yhdellä yhden sorttisia ja toisella muita. Näin on hyvä.