lauantai 4. lokakuuta 2025

 Syyskuun kirjat

L.T. Shearer: Kissa, joka saalisti syyllisen

  
Tämä kirja taitaa olla kolmas, jossa kissa Conrad on mukana murhan ratkaisussa. Eläköitynyt poliisi Lulu Lewis asuu jokilaivassa, jonne tepasteli puhuva kissa. Tämä Conrad puhuu vain hyvin harvoille ihmisille mutta Lulun kanssa juttelu käy hyvin.
Lulu ja Conrad seilasivat Manchesteriin tapaamaan vanhaa ystävää. Hyvin pian he törmäävät hyytävään uutisraporttiin, jossa kerrotaan eri puolilta kaupunkia löytehyitä ruumiista. Koska tapaus muistuttaa Lulun aikoinaan aikoinaan Lontoossa tapahtuneista murhista, Lulu pääsee mukaan selvittämään murhia. 

Murhaaja löytyi mutta ei sen enenpää. Usein murhissa on sympatiat myös murhaajia kohtaan, kun selviää, mitä he ovat aikaisemmin kokeneet. 
Kirja oli aivan mielenkiintoinen, mutta tekstiä olisi voinut tiivistää ainakin viidenkymmenen sivun verran.

Roope Lipasti: Kuuma linja

  
Jälleen kerran viihdyin Lipastin seurassa, nyt Kuumalla linjalla. Eletään 1980 -lukua, jotka olivat kylmän sodan vuosia ja Rooman klubi ennusti maailman tuhoa. Kokijana on Varsinais-Suomessa asuva kasvava Petja, joka luo maailmankuvaansa uutisista ja aktiivisen äidin pohdinnoista. Maailmaa hallitsi kaksi valtiota, joista toinen oli täynnä hulluja ja toinen idiootteja. Perheen kirurgi-isä häilyi jossain taustalla.

Petja kuuluu poikaporukkaan, jossa yksi on selvä johtaja ja patistaa muut töihin, välillä kiellettyihinkin. Petja on kuuliainen toteuttaja ja hän haaveilee poikajuttujen lisäksi naapurin tytöstä. Ympärillä tapahtuu rankkojakin asioita, on sairauksia, perheväkivaltaa, sodassa särkyneitä miehiä, alkoholiongelmaa.

Lipasti kirjoittaa kyllä hyvän mielen romaaneja ja hauskoja nuoren pojan oivalluksia kuten esim: Perheeseemme kuului myös auto - vuoden 1965 harmaa Anglia. Sillä oli oma huone, mutta minulla ei. Tämä oli yleinen järjestely siihen maailmanaikaan. En minä valita. Kurjaa minun olisi ollut yksinäni autotallissa.

Vaikka olen 80 -luvulla jo lähestynyt keski-ikää, monet tapahtumat sopivat minunkin nuoruuteeni ja varsinkin velipoikieni nuoruuteen, johon kuului myös aika lailla erilaisia sattumuksia.

Tykkäsin kirjasta!

Kaisu Tuokko: Valhe



Kirja on Tuokon kolmas dekkari, edelliset ovat Kosto ja Yksin. Tapahtumat sijoittuvat jälleen  Kristiinankaupunkiin, jota kirjailija tekstissään mainostaa kiitettävästi. Takakannentekstiä: "Kaupungin idyllinen kesäilta saa kylmäävän käänteen, kun Ulrika Eleonoran kirkon portailta löytyy valtava määrä verta. Komiario Mats Bergholm keskeyttää juhannuksen vieton tutkiakseen tapausta - ja paetakseen ahdistavaa perhetilannettaan" 

Toimittaja Eevi Manner toteuttelee uuteen elämänvaiheeseen ja vapaaseen töistä, mutta ei malta olla sekaantumatta kaupunkia kohauttavaan mysteeeriin. Samalla hän kanta huolta uudesta ystävästään, jonka parisuhteessa kaikki ei vaikuta olevan hyvin."

Kirja on merkitty jännäriksi mutta mielestäni siinä käsitellään enimmäkseen ihmissuhteita, erityiseti Eevin ja Matsin keskinäistä suhdetta ja sitä, että molemmat ovat parisuhteessa toisen kanssa. Erityisen jännittävänä en kirjaa kokenut ja varsinainen murhan ratkaisu oli melko vähäistä kirjan loppupuolella. Mutta aivan luettava tämä kirja oli. Ehkä osa kirjan juonista pohjustaa seuraavaa kirjaa??




3 kommenttia:

  1. Kiitos taas uusista lukuvinkeistä!
    Meilläkin oli muuten joskus harmaa Anglia 🤣
    Olet ehkä joskus kommentoinutkin, mutta oletko huomannut, että minulla on erillinen "Pöllö kirjojen maailmassa" -blogi, sinne olen kirjannut kuukausittain lukemani kirjat? Linkki löytyy Pöllönkulman etusivulta (tai profiilistani) Olen saattanut tätä sinulta aiemminkin kysyä, mutta tämä minun muistini....

    VastaaPoista
  2. En ole käynyt tuossa kirjablogissa mutta nyt kävin kurkkaamassa. Kiitos, kun kerroit. Taas saan vinkkejä aivan uudentyyppisistä kirjoista. Sitä kun pakkaa lukemaan tiettyjen kirjailijoiden kirjoja. Meillä on Vanhat byrokraatit -ryhmä eli neljä opiskelukaveria 70-luvulta lähtien ja jaamme usein toisillemme kirjakehuja. Tämäkin innostaa lukemaan erilaisia kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit ja kiva jos löydät sieltä lukuvinkkejä.
      Minä en pane lainkaan pahakseni, että tulee talvi, on enemmän aikaa lukea 😜

      Poista

 Syyskuun kirjat L.T. Shearer: Kissa, joka saalisti syyllisen    Tämä kirja taitaa olla kolmas, jossa kissa Conrad on mukana murhan ratkaisu...