lauantai 12. huhtikuuta 2025

 Tästä se ehkä alkaa!

On tämä varsinaista aivojumppaa, kun yritän saada tehtyä jotain näille sivuille. Olen kirjoitellut Vuodatuksen alustalla blogiani Vanha talo ja lavitta vuodesta 2014. Aloitin sen kertomalla, miten remontoimme 1990 -luvun loppupuolella yli satavuotiasta pohjalaistaloa, joka oli ollut 30 vuotta asumattomana. Vaikka siinä oli paljon työtä, ei remontista kertynyt tekstiä tähän päivään saakka vaan piti kirjoitella muutakin. Siihen aikaan en tiennyt blogeista oikeastaan mitään enkä olisi hoksannut kirjoittaa rakennusvaiheista täällä vaan valokuva-albumissa.



Vuodatuksessa on nyt jotain häikkää ja siksi päätin kokeilla, onnistuuko uusi blogi täällä.
Yrittänyttä ei laiteta, eihän?

2 kommenttia:

  1. Yrittänyttä ei laiteta ja tästä se lähtee - kovasti onnea uudelle blogille!
    Jonkinlaista telepatiaa on liikkeellä: olet ollut mielessä ja ajattelin piipahtaa katsomassa, mitä vuodatuksen puolelle kuuluu. Toimiiko se mitenkään vai eikö sieltä vaan tule ilmoitukset uusista päivityksistä minulle Feedlyyn.
    Sieltä luin pohdintaasi siirtyäkö tänne bloggeriin vai ei, ja että nimikin olisi jo valmiina. Ja utelias kun olen, niin pitihän se googlettaa, löytyisikö Mummon ruuhkavuodet -nimellä blogia - ja kappas vain, just tänään olet tänne ensimmäisen päivityksen naputellut!
    Mukavaa, että päätit jatkaa täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henki varmaan sanoi sinulle, että kävin katsomassa blogiasi nyt sillä silmällä, mitä sulla on etusivulla. Tuon nimen keksiminen olikin iso homma. Pyörittelin ja pyörittelin eri vaihtoehtoja ja tämä tuli. Paljon on opettelemista, kun nuo käsitteet ovat niin vieraita. Kiitos kommentistasi!

      Poista

Vai ei ole palveluja!! Asun entisessä kunnassa, joka parikymmentä vuotta sitten yhdistyi kaupunkiin. Vierastan edelleen nimeä kaupunginosa. ...