Täällä yksi mankelinainen

Ja meillä on mankeli. 

Tämä mankeli on muistaakseni kolmas. Kun ensimmäinen itse ostettu lopetti sopimuksen, olemme sen jälkeen ostaneet vähän käytetyn kirpputorilta tai Torista. Ja niitähän saa lähes ilmaiseksi, kun mun ja mua vanhempi polvi kuuppaa. 

Meidän neljänkymmenen korvilla oleva Poikamme sanoi, että eihän mankelia käytä kuin 1940 -luvulla syntyneet ja katsoi merkitsevästi minua. Mielipide osui ja upposi; käytän mankelia ja olen elänyt  peräti 10 vuorokautta 1940 -lukua. Ja siitäkin synnärillä 8 päivää.

Syntymäkodissani oli käsikäyttöinen täysin puusta tehty mankeli. Eihän sitä mankeliksi sanottu vaan ne olivat meillä kaulauskoippurat. 

Ja samanlaiset löytyivät meidän talon aitastakin. Ei ollut vanhojen tavaroiden kauppias ottanut, kun edelliset omistajat tyhjäsivät taloa. Ja käytän niitä edelleen, jos on oikein paksu mankeloitava.

Kun googlailin mankelia, jo vuonna 2007 sanomalehti Kalevan uutisessa todettiin, että mankeli hurisee enää harvassa kodissa. Viehän mankeli aika lailla tilaa, jos ei ole riittäviä kodinhoitotiloja. Minä tykkään mankeloida, kun lakanat ja vuodevaatteet mahtuvat siististi kaappiin ja kuulemma pysyvät pidempään puhtaina. Tekstiilien pölyäväisyyskin vähenee.

Poika totesi vielä, että yhden yön jälkeen ei mankeloinnista ole jälkeäkään. Voipi olla niin, mutta edelleen mankeloin. 

Ja google mainitsi myös, että mankeli tarkoittaa polkupyörääkin. Niinhän se taisi olla ja mankelisanan edessäkin oli nelikirjaiminen lisä. Ja onhan Henning Mankell, ruotsalainen kirjailija, jonka kirjoista tykkään.