Täällä yksi mankelinainen

Ja meillä on mankeli. 

Tämä mankeli on muistaakseni kolmas. Kun ensimmäinen itse ostettu lopetti sopimuksen, olemme sen jälkeen ostaneet vähän käytetyn kirpputorilta tai Torista. Ja niitähän saa lähes ilmaiseksi, kun mun ja mua vanhempi polvi kuuppaa. 

Meidän neljänkymmenen korvilla oleva Poikamme sanoi, että eihän mankelia käytä kuin 1940 -luvulla syntyneet ja katsoi merkitsevästi minua. Mielipide osui ja upposi; käytän mankelia ja olen elänyt  peräti 10 vuorokautta 1940 -lukua. Ja siitäkin synnärillä 8 päivää.

Syntymäkodissani oli käsikäyttöinen täysin puusta tehty mankeli. Eihän sitä mankeliksi sanottu vaan ne olivat meillä kaulauskoippurat. 

Ja samanlaiset löytyivät meidän talon aitastakin. Ei ollut vanhojen tavaroiden kauppias ottanut, kun edelliset omistajat tyhjäsivät taloa. Ja käytän niitä edelleen, jos on oikein paksu mankeloitava.

Kun googlailin mankelia, jo vuonna 2007 sanomalehti Kalevan uutisessa todettiin, että mankeli hurisee enää harvassa kodissa. Viehän mankeli aika lailla tilaa, jos ei ole riittäviä kodinhoitotiloja. Minä tykkään mankeloida, kun lakanat ja vuodevaatteet mahtuvat siististi kaappiin ja kuulemma pysyvät pidempään puhtaina. Tekstiilien pölyäväisyyskin vähenee.

Poika totesi vielä, että yhden yön jälkeen ei mankeloinnista ole jälkeäkään. Voipi olla niin, mutta edelleen mankeloin. 

Ja google mainitsi myös, että mankeli tarkoittaa polkupyörääkin. Niinhän se taisi olla ja mankelisanan edessäkin oli nelikirjaiminen lisä. Ja onhan Henning Mankell, ruotsalainen kirjailija, jonka kirjoista tykkään.

 Syyskuun kirjat

L.T. Shearer: Kissa, joka saalisti syyllisen

  

Tämä kirja taitaa olla kolmas, jossa kissa Conrad on mukana murhan ratkaisussa. Eläköitynyt poliisi Lulu Lewis asuu jokilaivassa, jonne tepasteli puhuva kissa. Tämä Conrad puhuu vain hyvin harvoille ihmisille mutta Lulun kanssa juttelu käy hyvin.

Lulu ja Conrad seilasivat Manchesteriin tapaamaan vanhaa ystävää. Hyvin pian he törmäävät hyytävään uutisraporttiin, jossa kerrotaan eri puolilta kaupunkia löytehyitä ruumiista. Koska tapaus muistuttaa Lulun aikoinaan aikoinaan Lontoossa tapahtuneista murhista, Lulu pääsee mukaan selvittämään murhia. 

Murhaaja löytyi mutta ei sen enenpää. Usein murhissa on sympatiat myös murhaajia kohtaan, kun selviää, mitä he ovat aikaisemmin kokeneet. 

Kirja oli aivan mielenkiintoinen, mutta tekstiä olisi voinut tiivistää ainakin viidenkymmenen sivun verran.

Roope Lipasti: Kuuma linja

  

Jälleen kerran viihdyin Lipastin seurassa, nyt Kuumalla linjalla. Eletään 1980 -lukua, jotka olivat kylmän sodan vuosia ja Rooman klubi ennusti maailman tuhoa. Kokijana on Varsinais-Suomessa asuva kasvava Petja, joka luo maailmankuvaansa uutisista ja aktiivisen äidin pohdinnoista. Maailmaa hallitsi kaksi valtiota, joista toinen oli täynnä hulluja ja toinen idiootteja. Perheen kirurgi-isä häilyi jossain taustalla.

Petja kuuluu poikaporukkaan, jossa yksi on selvä johtaja ja patistaa muut töihin, välillä kiellettyihinkin. Petja on kuuliainen toteuttaja ja hän haaveilee poikajuttujen lisäksi naapurin tytöstä. Ympärillä tapahtuu rankkojakin asioita, on sairauksia, perheväkivaltaa, sodassa särkyneitä miehiä, alkoholiongelmaa.

Lipasti kirjoittaa kyllä hyvän mielen romaaneja ja hauskoja nuoren pojan oivalluksia kuten esim: Perheeseemme kuului myös auto - vuoden 1965 harmaa Anglia. Sillä oli oma huone, mutta minulla ei. Tämä oli yleinen järjestely siihen maailmanaikaan. En minä valita. Kurjaa minun olisi ollut yksinäni autotallissa.

Vaikka olen 80 -luvulla jo lähestynyt keski-ikää, monet tapahtumat sopivat minunkin nuoruuteeni ja varsinkin velipoikieni nuoruuteen, johon kuului myös aika lailla erilaisia sattumuksia.

Tykkäsin kirjasta!

Kaisu Tuokko: Valhe

Kirja on Tuokon kolmas dekkari, edelliset ovat Kosto ja Yksin. Tapahtumat sijoittuvat jälleen  Kristiinankaupunkiin, jota kirjailija tekstissään mainostaa kiitettävästi. Takakannentekstiä: "Kaupungin idyllinen kesäilta saa kylmäävän käänteen, kun Ulrika Eleonoran kirkon portailta löytyy valtava määrä verta. Komiario Mats Bergholm keskeyttää juhannuksen vieton tutkiakseen tapausta - ja paetakseen ahdistavaa perhetilannettaan" 

Toimittaja Eevi Manner toteuttelee uuteen elämänvaiheeseen ja vapaaseen töistä, mutta ei malta olla sekaantumatta kaupunkia kohauttavaan mysteeeriin. Samalla hän kanta huolta uudesta ystävästään, jonka parisuhteessa kaikki ei vaikuta olevan hyvin."

Kirja on merkitty jännäriksi mutta mielestäni siinä käsitellään enimmäkseen ihmissuhteita, erityiseti Eevin ja Matsin keskinäistä suhdetta ja sitä, että molemmat ovat parisuhteessa toisen kanssa. Erityisen jännittävänä en kirjaa kokenut ja varsinainen murhan ratkaisu oli melko vähäistä kirjan loppupuolella. Mutta aivan luettava tämä kirja oli. Ehkä osa kirjan juonista pohjustaa seuraavaa kirjaa??

 Minäkin aloin maalariksi!

Muutama viikko sitten kuulin jälkipolvilta, että kiviin maalataan  kuvia tai tekstiä ja jätetään ne sitten jonnekin toisten löydettäväksi. Minä innostuin oitis ja etsin kiviä ja hommasin tusseja ja aloitin ja nautin. Ei oikeastaan olisi uskonut, koska ...

Koulussa oli kolme ainetta, joissa en saanut onnistumisen tunnetta. Kun yksinlaulukoe piti laulaa luokan aikana, lauloin, mutta opettaja keskeytti ja sanoi, että ota helpompi laulu. Suljin suuni ja lauloin vasta, kun poikani oli pieni. Piirustustunnitkaan eivät olleet kovin palkitsevia. Kun parhaat piirustukset laitettiin seinälle, minä sain oman työni vain kerran. Siinä ei ollut mitään luovuutta, kun "kopioin" kuvan yhdestä taulusta. Ja tuo kolmas oli liikunta. Joulukuussa syntyneenä olin aina pienempien joukossa. Pesiksessä minut huudettiin joukkueeseen yleensä kolmen viimeisen oppilaan joukossa. Ja vasenkätisenä ei ollut oikeaa räpsää. Vaikka näitä taitoja ei ollut, en ollut toivoton tapaus. Minä osasin lukea ja kirjoittaa ja usein aineeni luettiin luokalle. Ja tykkään edelleen kirjoittaa. Enhän muuten tätäkään kirjoittaisi. Mutta kiviin!

Liityin Facebookissa FinStone -ryhmään, jossa kiviä maalaavat julkaisevat tuotoksiaan ja löytäjät kiviään. Siellä on aivan huippumaalareita mutta en anna sen hidastaa itseäni. 

 

  

Noista olen aika monet tehnyt mallista mutta ei se mua haittaa. Näitä on vain kiva tehdä.  Nyt kuljen valppaana ja katson, löytyisikö sopivia kiviä. Hienoja sileitä ja mukavan muotoisia kiviä saa kuulemma jostain ostaakin, mutta ajattelin pärjätä omilla löydöksillä.

Tuo alun teksi ei ollut mitään elämäntuskaa vaan toteamus. Meillä kaikilla on jotain taitoja, yhdellä yhden sorttisia ja toisella muita. Näin on hyvä.

Älähän hätäile!

Älähän hätäile, tuumasi tämä heinälilja, ei vielä mennä nukkumaan! 

Ajattelin siirtää tämän kukan talviteloille Onnelaan, eli meidän verstaaseen ja kutomoon, jossa pidämme talviajan lämmön noin 10 asteessa. Eiköhän se alkanut lykätä taas uutta kukkaa ja minä ihmettelen. Tämä kesä on heinäliljankin mielestä ollut kummallinen. Ei ole millään jaksanut tai viitsinyt kukkia kesäaikaan. 

Saa kukkia aivan rauhassa mutta on parasta siirtää sisälle yöajaksi. Taitaa olla tulossa ensimmäiset yöpakkaset. Sitten lopetan kastelun ja lehdet saavat rauhassa lakastua.

 

 Pari viikkoa Rantahotellissa

Luin suosittelun Rantahotellista ja päätin tutustua siihen. Ja ihastuin ja viihdyin niin hyvin, että laiminlöin aika lailla kotihommia. Onneksi nyt pääsin sinne, kun olisin voinut vierailla siellä jo vuonna 2019. Seurustelin hotellissa muiden vieraiden kanssa ja puuhastelin myös keittiössä.

Enhän minä kotikissa minnekään hotelliin matkustanut vaan katsoin Ylen Areenasta tanskalaista Rantahotelli -sarjaa. Siinä eletään vuosia 1928-46 ja joka kevät hotelliin tulevat samat vieraat viettämään kesää. 

 

Sarjassa seurataan vieraiden ja keittiöhenkilökunnan työtä ja myös yksityiselämää. Tapahtumia on paljon mutta myös tietyt asiat toistuvat. 

Yksi suosikkinäyttelijöistä roolihahmossaan on Fie, joka aloittaa hotellin keittiöpiikana.

Toinen suosikkini on aina iloinen ja positiivinen Lydia, joka katsoi Tarot-korteista tulevaa. Täydellinen vastakohta tiukalle ja kaikesta närkästyvälle sisarelleen.

 

Tykkäsin miten sarjan tapahtumat oli liitetty aikaan ennen maailmansotia, saksalaisten miehittämisen aikaan ja sen vaikutuksiin. Varsinkin naisten vaatteet olivat upeita ja kuvausympäristö kuvasi hienosti kyseistä aikaa. 

Tämä lasiastia oli myös hotellin keittiössä. Laitoin tästä kuvan Facebookkiin ja moni kertoi, että heillä on esim. mummon peruina sama astia.  Yhdessä huoneessa oli Duron Gammal svenska-tapetti, jollainen meilläkin on. 

Nyt olen palannut hotellista kotiin lähes 50 tunnin jälkeen ja jatkan syystöitä. Suosittelen vierailua sinne. Siis hotelliin!

 Kutsuvieraana näyttelyssä

Minut ja Mieheni kutsuttiin näyttelyyn, joka avattiin eilen perjantaina kello 17. Kuulimme näyttelyn rahoittajilta, että rakentaja oli valmistautunut todella huolellisesti avajaistilaisuuteen. Hän oli jopa siivonnut näyttelyhuoneiden lisäksi muitakin tiloja. Saanhan esitellä näyttelyn rakentajan ja kohteita:

Hän on ekaluokkalainen pojan poikamme Samuli, joka oli koonnut suurimman osan legotöistä yhteen paikkaan. Valitettavasti tämä lego -insinööri karttaa julkisuutta ja suostui vain tällaiseen sivukuvaan. 

Meidän tehtävänä oli valita hienoin työ. Minä mummuna tykkäsin tästä eniten.

 

Tämäkin oli hieno mutta vähän pelottava.

 

Vaarin mielestä tämä kone oli ehdottomasti vaativin työ.  Tämä työ näkyy aika huonosti mutta sähkön avulla siinä on kaksi pyörivää osaa.

Toisessa näyttelyhuoneessa (keittiön työpöydällä) oli pitkä rivi erilaisia töitä, joista tässä yksi.

 

Ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Lauri 4 v halusi esitellä vaativimman työnsä. 

 

Eikä tässä kaikki. Meille kutsuvieraille mummulle ja vaarille sekä mummalle ja paapalle tarjottiin kahvit sekä mokkapaloja ja unelmatorttua. Oli niin hieno vierailu.

Kiitokset Samulille!  

Legojen keksijälle olisi pitänyt myöntää Nobelin palkinto, sillä legot ovat aivan mahtavia leikkivälineitä. Leikki muuttuu mukavaksi työksi, kun joskus mietitään hieman etukäteen, mitä tehdään. Myös yhdestä palikasta alkaa kokoontua mitä ihmeellisimpiä esineitä. Eivät ole menettäneet taikaansa vuosikymmenten aikana. Ja ovat kestäviä.

 Trendikästä

Varsinkin naistenlehtiä selatessa ja miksei joissain facebookin kautta tulevissa jutuissa selvitetään, mikä on milloinkin trendikästä. Sitä on mm. ruskean ja pinkin yhdistäminen vaatteissa, tietyn kulhon omistaminen, peileissä värilasia ja luonnollisia muotoja, Valiolla kahdeksan trendikästä ideaa valmistujaistarjoiluihin, Sokos verkkokaupassa trendikästä naisten kosmetiikkaa ja Martoilla kasvisruokaa. Ja oletko jo maistanut trendikästä oranssiviiniä. Korona-aikana kodikkuus oli trendikästä, en tiedä, onko enää.

Minulla oli työvuosina ehkä trendikästä käyttää korkkareita ja sukkahousuja. Sitä se oli ainakin jossain vaiheessa ja ennen kuin mekon kanssa oli trendikästä käyttää maihinnousukenkiä.

Mutta trendit muuttuvat. Nämä ovat mulle nyt tosi trendikkäät:

Tähän tyyliin kuulu hieman liian isot puutarhahousut, kun numeroa pienempiä ei sattunut Minimanissa olemaan. Kun kuljen hajamielisenä usein tuvan ja puutarhan väliä, en aina viitsi laittaa lahkeita nätisti suoraksi. Lahkessa on hyvä tasku puhelimelle, jos joku tärkeä sattuisi soittamaan. Yleensä tämä tärkeä henkilö on joku tyttären ja pojan perheestä.

Trendihousut ovat kevyet, joustavat ja hyvin suojaavat. Saatan pitää näitä vielä kymmenen vuodenkin päästä, jos olen vielä liikkeellä.