Epäonnistunut kasvatus?

Missä meni kasvatus pieleen, kun jälkikasvu lähtee puustaan ennen aikojaan? 

 

Parsitut villasukat 

Aikanan alaluokalla neuloin, eli meillä kudoin, itselleni ensimmäiset villasukat. Muuten hyvät, mutta varren suu oli liian kireä, kun silmukoiden luominenkaan ei ollut hallussa. Sitten menikin pari vuosikymmentä, kun ystäväni opasti ja innosti tähän harrastukseen. 

Minulla tuo kutomaan oppiminen oli aika hankalaa, kun vasenkätisenä opetettiin kutomaan oikeakätisen tavalla. Äitini joskus myöhemmin kertoikin ihmetelleensä, miksi oppiminen on niin hidasta. Hän eikä opettajakaan hoksanneet opettaa vaikka peilin avulla kutomista vasenkätisesti. No, pian opetan tyttärentytärtä.

Vaikka kudoin, sukkia aloitin huomattavasti myöhemmin. Ja oppaana oli Mary Oljen Kauneimmat käsityöt. Siinä kirjassa oli ennen Youtuben videoita hyvin selkeät ohjeet. Parsiminen ei vanhoilla opeilla oikein sujunut.  Tuolta "juutuupista" löysinkin hyvän videon uudenlaiseen parsimiseen ja nyt se on melkeinpä hauskaa.

 

En kudo enää Seitsemästä veljeksestä vaan huomattavasti ohuemmasta langasta 2,5 numeron puikoilla. Nämä sukat taitaa olla Opal-langasta. Koska nämä sukat olivat hitaammat kutoa, en aikonutkaan laittaa niitä roskiin yhden reiän vuoksi. Sukissa on nyt seitsemän paikkaa ja ajattelin, että kolme uutta reikää voisin vielä parsia.

Minulla sukkia kuluu, koska pidän niitä sisällä lähes aina ja tietenkin kumisaappaissa. Eikä paikat haittaa!

Loppukesää

Eletäänkö nyt loppukesää vai alkusyksyä? Koululaisten mielestä kesä loppui liian aikaisin.  Voisi kuvitella, että tässä on meidän pojanpoika neljännellä luokalla, toinen pojanpoika eka luokalla ja tyttärentytär eskarissa.

 

Vuoden 1949 Kotiliedessä mainostavat mm. Jalostaja, Vaasan leipä, Paulig, Oy Alkoholiliike Ab etikkaa, Asko, WSOY, Musiikki Fazer. Edelleen tuttuja.

Ensi viikolla viimeistään pitää poimia puolikypsiä puolukoita hyytelöä varten. 

  

Saa nähdä olenko tyttärentyttären kanssa puolukkamättäällä. Voipi olla, että Mies hoitaa tämän ja minä jatkojalostuksen. 

Tässä lehdessä mainostetaan mm. Enso-Gutzeitin kuivauskaappia, Otavan kirjaa, Husqvarnan ompelukonetta, Varpan kangaspuita, Orionin tuotetta.

Syksy on oikeastaan mukavaa aikaa!

Elokuuta

Viime viikkojen yksi juttu on ollut paarmojen karkottaminen sudenkorennoilla. Paarmat ja hyttyset (meillä sääsket) tykkäävät Miehestä ja siksipä hommasin hänelle aivan oman sudenkorennon. Ei tarvinnut yrittää saada kiinni oikeaa korentoa vaan oli helpompikin homma. 

Kopsasin netistä sudenkorennon kuvan, tulostin sen ja lisäsin hiukan värejä. Laminoimme korennot, leikkasin ne ja Mies kiinnitti lakkiin. Tästä innostuin ja pyysin itsellenikin. Ja tuli arpapalkintolakillekin käyttöä.

Pari päivää olen kokeillut eikä paarmat ole kiertäneet. Ei sillä, en ole heidän mielestään kovin kiinnostava.

Toiseenkin elokuun juttuun innostuin: Nyt suositellaan perhosbaarien perustamista. Googletin ja malleja tuli runsaasti. Ensimmäiseen laitoin ainakin olutta ja siirappia ja pienen hipun hiivaa. 

Toinen baari oli pihlajassa mutta siirsimme sen aitan seinustalle ja siinä on tarjolla sekamehua, siirappia, sokeria ja hiukan etikkaa. Tässä ei vielä näkynyt muuta kuin ampiaisia tai muita pörrääviä ja kärpäsiä. Yksi neitoperho kävi vähän kääntymässä mutta ei jäänyt siihen kuvan oton ajaksi.

Näyttää siltä, että kärpäset ja ampparit ovat kanta-asiakkaita.

----------- 

Eipä ole ennen tullut ostettua pikkutavaraa, jossa takuu on 5 vuotta!

Juhannustaikaa elokuussa

Mistähän tulikaan mieleen vanhan ajan juhannustaiat, joita en ole koskaan tehnyt. Kehittelin siitä muunnellun version elokuun alkuun. Alkuperäinen taika on tämä:

Jos juhannusyönä asettaa tyynynsä alle ennen nukkumaan menoa seitsemän erilaista kukkaa, jotka on poimittu seitsemältä eri niityltä, tulee yöllä unessa tuleva sulhanen tervehtimään. 

Nyt elokuun alussa olen muunnellut taikaa siten, että tuosta ei ole jäljellä muuta kuin seitsemän kukkaa. Enkä ole poiminut niitä vaan kuvannut kuudesta eri perennapenkistä. Tyynyn alla ne olisivat varmaan aivastuttaneet ja sotkeneet tyynyliinan.

Eikä mun tarvi odotella tulevaa sulhasta, kun se entinen sulhanen nukkuu vieressä. Minun unta häiritsee joskus tämän sulhasen kuorsaaminen ja hänellä uni katkeaa usein, kun hiippailen pissalle.

Mutta kukat olen valinut oikeasti ja taian avulla sain ne kukkimaan samaan aikaan:

Sinivaleunikko

 

Ruskolilja

Jaloangervo

Pioni

Akileija, ainut perenna, joka löytyi puutarhasta 27 v sitten

Särkynyt sydän

Heinälilja

Hyvin moneen näistä liittyy muistoja. Saas nähdä, millaista unta näen ensi yönä. Harmittaa, jos aamulla muistaa siitä unesta vain sen, että se oli mukava uni mutta ei mitään muuta.

Eikös näinkin saa lapsettaa, kun ei ole oikein muuta jutun juurta? Helteestä ja ukkosista on jo puhuttu liikaakin eikä päivänpolttavaa politiikkaakaan viitsi miettiä. 

Kullekin sopivia ilmoja!

Heinäkuun kirjat

Hannu Salmi: Frans Leijon  Kuurosokean ihmeellinen elämä

Tämän kirjan löysin tai se löydettiin minulle. Olen aikaisemmin kirjoittanut isäni isosedästä "Mykkä Matista" ja tämä kirja sivuaa hänenkin elämäänsä. Serkkuni Marjatta oli kuunnellut Maarit Tastulan ohjelmaa, jossa Hannu Salmi kertoi isoisoäitinsä aviottoman lapsen poikkeuksellisesta elämästä. Hän vinkkasi ohjelman, koska tiesi, että tämä saattaa kiinnosta minua.

Frans Lejon syntyi Yläneellä v 1878 ja menetti jo pienenä sairauden vuoksi näkönsä ja kuulonsa. Poika unohti oppimansa sanat ja juoksi nelinkontin villilapsena, johon kukaan ei saanut yhteyttä.  Frans pääsi kuitenkin Pietarsaaren kuurojenkouluun, jossa hän vähitellen oppi viittomakieltä ja pistekirjoitusta. Hänestä kehittyi taitava käsityöläinen ja puutarhaviljelijä. Frans oli tunnettu mies jo elinaikanaan ja hänestä tuli kuurojen kulttuurin avainhenkilöitä Suomessa.

Oli mielenkiintoista lukea varsinkin tuosta Pietarsaaren ajasta, koska meidän Matti on ollut siellä oppilaana samaan aikaan Fransin kanssa. Kirjoittaja Hannu Salmi sai minutkin kulkemaan Fransin elämäntaipaleen. Hän on tietokirjailija ja kulttuurihistorian professori Turun yliopistossa. Samalla sain myös tietoa, että Kansallisarkistossa on ko. koulusta muutakin tietoa tallella kuin oppilasmatrikkelit. 

Ruth Ware: Huonetoveri

April oli Hannahin ensimmäinen ystävä Oxfordissa. Ja millainen ystävä! Valovoimainen mutta teräväkielinen April keräsi ympärilleen ystäväpiirin - ja sitten hänet murhattiin.

Kymmenen vuotta myöhemmin Hannah ja Will odottavat esikoistaan. Kun Aprilin murhasta tuomittu mies kuolee vankilassa, Hannah saa käsiinsä todisteita, joiden mukaan tämä oli syytön. Hannah ei voi antaa asian olla. Jos syytön mies tuomittiin, täytyy murhaajan olla yhä vapaana - ja sen on oltava joku, jonka Hannah tuntee.

Tämä oli ensimmäinen Waren kirja, jonka luin ja se oli mielenkiintoinen. Se on merkitty jännitysosastoon eikä murhalla mässäilty vaan Hannahin selvittelyä tapahtumista, tuomittiinko hänen todistuksensa perusteella väärä ihminen ja kuka on murhannut Aprilin. Välillä luin ja välillä kuuntelin muiden hommien mukana ja vaihdoin muutaman kerran syyllistä. Enpä arvannut. 

Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto

Tämän kirjan lainasin tyttäreltäni, joka oli pitänyt kirjasta vaikka se oli hänen mielestään rankka. Ja niinhän se oli. Kirja kertoo Isonvihan murhaperjantaista, jolloin venäläiset kasakat tappoivat lähes kaikki tapaamansa asukkaat Hailuodosta. 

Syyskuussa 1714 suuri joukko Pohjois-Pohjamaan rannikkopitäjien pelokkaita asukkaita pakenee venäläisiä sotilaita Haitouotoon. Heidän tarkoituksena on jatkaa pakoaan Ruotsin puolelle, mutta 200 sotilasta ehtii rantautua saareen sitä ennen. Yhden väkivaltaa leiskuvan vuorokauden aikana sai surmansa kaikki puolustuskyvyttömät pakolaiset. Tässä tapahtumassa ovat mukana venäläisiä paenneet Oulaisten pappilan nuorin tytär 17 -vuotias Christina Sundelin, joka pikaisesti vihittiin kartanon kultakutriseen ja kauniskasvoiseen perijään Fredrik Löwenmarkiin. Heitä saattamassa oli kartanon renki Eero. Kirjassa kuvataan heidän matkaansa Hailuotoon, Fredrikin kuoleman, Tinan ja Eeron pelastumisen ja sieltä Ruotsin puolelle Luulajaan. 

Christinan eli Tinan eno Ruotsin karoliiniarmeijan ratsuväen sotilas Matthias Erwast haavoittui Napuen taisteluissa ja jäi eroon joukko-osastostaan. Toivuttuaan hän lähti pohjoiseen varoittamaan sukulaisiaan ja patisti heitä nopeasti pakenemaan. Hänen taipaleensa Ruotsin puolelle ja myös siellä oli täynnä tuskaa. 

Mieleeni ei ole jäänyt lukion historian tunneilta tuosta ajasta muuta kuin Napuen taistelu. Historiakirjassakaan ei ollut kuin ylimalkainen selvitys Pohjanlahden rannikon asukkaiden paosta.  Hovimäki -sarja on kertonut tästäkin ajasta hyvin mieleenpainuvasti, samoin kymmenisen vuotta sitten esitetty Keskisarjan ja Kämäräisen ohjelma Viimeisellä rannalla. Tällaiset ohjelmat ja kirjat kertovat historiastamme paljon elävämmin kuin kuivat oppikirjat.

Tykkäsin kirjasta vaikka se oli rankka. Sitä lukiessa ajattelin, millaisia ovat venäläiset sotilaat Ukrainassa. 

Markus Nummi: Käräjät

 

Nyt sain varauksista käteeni tämän harvinaisen paksun kirjan, 571 sivua. Ja luin aika nopeasti, kiitos näiden kamalien helteiden, kun ei voi tehdä oikeita eläkeläisen töitä.

Eletään kevättä 1938, kun nuori etsivä saapuu ensimmäiselle komennukselleen pieneen ptäjään Etelä-Pohjanmalla tutkimaan sikiönlähdetysepäilyä. Mieleltään järkkynyt, koko kylän tuntema Vilja-täti on sysännyt liikkeelle tapahtumaketjun, jonka päätteeksi käräjille joutuu yli neljäkymmentä ihmistä.

Kirjassa "kuullaan"  Viljan kertomia asioita ja välillä etsivän kuulusteluja ja kommentteja. Vilja-täti on noin kuusikymppinen puhumaton nainen, joka kuuntelee, kun ihmiset tulevat hänen luokseen purkamaan tuntojaan. Vilja on kokenut juuri ripille päästyään niin kamalia asioita, jotka ovat tehneet hänestä "puolijauhoosen". Siihen saakka hän oli taitava tyttö, nopea juoksemaan ja rohkea puolustamaan pikkuveljeään.

Kirjasta pitäisi kertoa niin paljon, että on parempi kun laitan tähän linkin Kirsin Book Clubin blogiin,jossa on hyvin kerrottu kirjan sisällöstä. Siinä Kirsi toteaa, että kirja on hyvin inhimillinen kirja ja vaikuttava lukukokemus. 

Silloin tällöin puhutaan, että ennen oli kaikki paremmin. Kirjaa lukiessa ajattelin, että se voisi kertoa vaikka mistä kylästä ja siitä, mitä ovien takana tapahtuu ja mistä ei puhuta mitään. Ei ole naisten osa ollut silloin helppo!

Jenna Kostet: Sinisiipisten saari

  

Pyysin kirjastonhoitajaa valitsemaan minulle kirjan, kun en osannut tai viitsinyt valita siitä suuresta valikoimasta. Eikä ollut hassumpi valinta.

Eletään Turussa 1930 -lukua. Kirjan päähenkilö  24 -vuotias Aina Ahlgren on elänyt koko lapsuutensa ja nuoruutensa suojattua elämää, johon sisältyivät suvun vanhat käytöstavat ja odotukset siitä, että Aina huolehtisi naimattomana tätiensä vanhuuden päivistä. Suvun tapoihin ei kuulunut, että naiset kävisivät työssä. Yllättävä kohtaus ja työtarjous vievät Ainan kesäksi saaristoon yliopiston hyönteistutkijan Veikko Honkosen assistentiksi, johon hän myös ihastuu. Juonesta ei sen enempää.

Tämän työtehtävän kautta hiljainen tottelevainen Aina saa itsevarmuutta ja tietää, mitä haluaa elämältään. 1930 -luvulla ns. parempien piirien naisilla oli turvattu elämä mutta heidän elämälleen asetettiin usein raamit, joita piti noudattaa. Näin oletan. Kirjaa lukiessa mietin, että samanlaista oli vielä jossain määrin 1950 ja 1960 -luvuillakin eli itseä hieman vanhempien naisten kohdalla. Maanviljelijän tyttären odotettiin naivan maanviljelijän pojan eikä koulutus ollut tärkeää, vaan se, että löytää aviomiehen. Hyvä kun sai olla "ainana".

Hanne Dahl: Vaara vierailee kylässä

Jossain Fb:n sivulla tykättiin Hanne Dahlin dekkareista ja niinpä lainasin ensimmäisen kirjan. Siinä sisätautilääkäri Mauri Yli-Viranko jää sairasuslomalle infarktin ja burn outin takia. Hän vuokraa toipumispaikakseen lomamökin Hauhosta. Rauhallisesta olosta ja levosta ei ole tietoakaan, sillä sattumalta hänet tunnistaa paikkakuntalainen mies, joka uhkaa paljastaa ikävän tapahtuman menneisyydestä. 

Pian sattuu kaksi epämääräistä kuolemantapausta ja Yli-Virankoa epäillään olevan motiivi.  Kirjassa nämä eivät ole ykkösenä esillä vaan kerrotaan eri ihmissuhteita. Minulle kirja oli leppoisaa kesälukemista, josta ei paljon jälkiä jää.

 Päivän sanat

Lehdet ovat lisänneet sivuilleen erilaisia pelejä, jotka mekin olemme huomanneet. Yksi peli on tällä hetkellä ykkönen ja kutsumme sitä Päivän sanaksi. Katsomme ja tuumaamme  ratkaisua meidän maakuntalehdestä ja Iltalehdestä. Hyvää virkistystä aivoille heti aamusta.

 

Yritämme alkusanoihin sisällyttää mahdollisimman monta vokaalia. Tuossa U on oikeassa paikassa, T ja O ovat sanassa mutta eri paikassa I ja L -kirjaimia ei sanassa ole. Neljännellä rivillä saimme oikean sanan eli RUTTO.

 

Iltalehden sanan aloitin kielolla.

 

Sanomme vuorotellen sanan ja tämän minä voitin tuolla TORNI -sanalla. Tässä Iltalehden Sanamestarissa on hiukan vaikeammat sanat. Aikaisemmin olivat mm. bonus, beige.

Onhan meillä "oikeakin" Päivän sana eli pieni kirjanen. Silloin tällöin katson, mikä teksi on kyseisellä päivällä. 

Meni aika kohdalleen, kun pojan perheeltä tuli kuvia päiväreissusta, jonka tekevät lasten kanssa. Olemme olleet Saarijärvellä samassa paikassa noin 35 vuotta sitten. 

Vai ei ole palveluja!!

Asun entisessä kunnassa, joka parikymmentä vuotta sitten yhdistyi kaupunkiin. Vierastan edelleen nimeä kaupunginosa. Tykkään enemmän kirkonkylästä. Meidän kunnassa oli tuolloin vajaat 4000 asukasta, joten kovin kovaa tungosta ei ole Keskustiellä. 

Silloin tällöin paikalliset ihmiset valittavat, kun meiltä on "kaikki" palvelut loppuneet. Ja syynä tietenkin kuntien yhdistyminen, ei meidän ostoskäyttäytyminen. Kyselin itseltäni, onko näin ja tulin siihen tulokseen, että ei se kokonaan pidä paikkaansa. Mulle tärkeintä ovat ruokakauppa eli S-market, apteekki ja bensatankki. Näissä asioimme aina ja omalta osaltamme pidämme niitä pystyssä. Mutta pieneksi kirkonkyläksi meillä on yllättäviäkin kauppoja. Ja ne haluan esitellä siinä järjestyksessä, kun lähden kotoa pyörällä.

Farkkutuote Ky, jonka omistaja on Marja-Liisa, tuttavallisemmin Lissu

Kaupasta löytyy miesten ja naisten vaatteita, taloustavaraa ja paljon muuta. Minä ostin viimeksi hautajaisiin mustan mekon ja päällystakin sekä kesämekon.

Kirppari Toive (tällä nimellä FB:ssä)

Tämä on meidän monista kirppareista uusin ja on ollut toiminnassa vasta muutaman viikon. Tytär varasi paikan ja niin meni mun kaapissa kutistunut mekko ja neuletakki uudelle omistajalle. Meillä on neljä kirpparia. Lähetys Kirpun kautta menee tavaraa mm. Baltian maihin ja Ukrainaan. 

Puskan Puutarhapiha

 

Omistaja Jaana myy meille mullat, lannoitteet, ruukut, työkalut, siemenet, kukkien taimet ja amppelikukat. Kukkia oli nyt vähemmän myynnissä, kun ne on jo myyty! Syksyllä on vuorossa callunat ja muut syksyn kasvit. Jaanalla ja muulla henkilökunnalla on aina aikaa opastaa puutarhaan liittyvissä asioissa. 

Tarjan ompelukauppa

 

Ei tarvi lähteä kaupunkiin hakemaan sopivan väristä ompelu- tai villalankaa. Saan täältä kaiken ompeluun liittyvät tavarat, vain kankaan hankin muualta. Tarja myy myös monien kotimaisten valmistajien lastenvaatteita, pyyhkeitä ym. Tarja on monipuolinen yrittäjä, hän aloitti Yo-pukuompelijakoulutuksella, sitten yrittäjän ammattitutkinto, yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto, on merkonomi ja suorittanut vielä liiketoiminnan ammattitutkinnon. 

Osto- ja myyntiliike Kleopatra

Tämä ei olekaan mikään pikkuliike: neliöitä on paljon ja tavaraa vielä enemmän. Ja mikä parasta, tavarat ovat siististi esillä, samoin hinnat. Mun ikäisellä on kotona oma "kleopatra", joten vähemmän tarvin täältä mitään. Poika puolestaan kertoi, että monta tavaraa käyvät ensin täältä katsomassa ennenkuin menevät "oikeasti" ostamaan. Minä olen antanut yhteystietoni, jos kauppiaan haaviin sattuisi tulemaan Emma-tuoli. Tämä on huippu!

VMT Rauta & Rakennustarvike

Meillä on täällä oikea rautakauppa, josta saa raudat ja laudat, maalit ja tasoitteet, työkalut, lattiamateriaalit ja paljon muuta. Minä hain viimeksi pari purkkia maalia, kun teimme kaksi vanhaa ovea sermiksi yläkertaan. Miehelle tämä on tutumpi liike.

Ja jos laiskottaa keittiöhommat, voimme käydä kahvilassa tai syömässä. Kirkko on keskellä kylää. Terveyspalveluja on viety kaupunkiin, kiitos hyvinvointialueen. Toivotaan, ettei siellä tarvi käydä montaa kertaa vuodessa, harvemmin kuitenkin kuin ruokakaupassa ja apteekissa. Niin, ja tukka tarvittaessa lyhenee, kihartuu tai muuttaa väriä oman paikkakunnan kampaamoissa ja partureissa. 

Eikä tässä vielä kaikki. Paljon muutakin löytyy meiltä.

Onko nyt kesä?

Tänään 9.7. on mun mielestä vasta toinen tai kolmas kesäpäivä. Juhlistin sitä pukeutumalla mekkoon, kun menimme ostoksille ja itsepalvelupesulaan.  

Kun katselen puutarhaa ja vihannesmaata, ei näkymä ennusta kovin satoisaa syksyä.

Jos oikein tarkasti katsot tai suurennat kuvaa, saatat nähdä muutaman porkkanan taimen. Toki kylvin tämän vähän myöhässä, mutta kuitenkin....

Eikä näytä avomaankurkutkaan häävisiltä. Pari on kuollut ja ihme on, jos noista syksymmällä saa säilöttävää. Ja niin kun minä rakkaudella taimet kasvatin siemenestä ja huolehdin istutuskuntoon. Mitäpä jos kasveilla on jotain yliluonnollisia kykyjä ja tietävät, että viime syksynä päätin, etten enää kasvata kurkkuja vaan ostan kaupasta. Antavat näin näpeilleni. 

Sipulit ovat ainoat, jotka ovat nauttineet vedestä eivätkä ole olleet moksiskaan kylmistä ilmoista.

  

Meidän puutarha on aika varjoinen ja pionitkin kukkivat normaalia myöhemmin. Ehkäpä ne odottavat luvattujen hellepäivien jälkeen mahdollisesti tulevaa ukkossadetta. Niinhän usein käy. 

En minä ole aivan murheen murtama, mutta tuli mieleen kirjoitella, ettei kaikki ole mennyt niinkuin Strömsössä. Toki moni muukin on sanonut, että huonosti ovat hyötykasvit lähteneet kasvuun. Jospa tulevat viikot pelastavat. Rikkaruohot sentään ovat tykänneet alkukesästä!

Kesäkuun kirjat

Heidi Köngäs: Tango Frisk

Jalmari Frisk, pitkä ja komea ruotsalaismies saa töitä setänsä tehtaan konttorista Vaasan lähelltä. Tansseissa hän kohtaa nuoren Alinan, karjakon Saarijärveltä. Heidän välilleen syntyy luja veto ilman yhteistä kieltä. Häät vietetään ja lapsia syntyy ripeässä tahdissa.

Alina palvoo Jalmaria, joka tekee niinkuin tahtoo. Miehen sana on laki. Alina hoitaa nurkumatta kaiken, lapset, kodin, sairaan anopinkin. Sota tuo uusia murheita, kun pojat lähtevät rintamalle ja tytär lääkintälotaksi. Näin kirjoitetaan kirjan takakannessa.

Kirjassa vuorottelevat Alinan, tyttären Kristiinan, poikien Uskon ja Aatoksen kertomat asiat. Alman mies Jalmari elää omaa elämäänsä eikä auta eikä kiitä vaimoaan vaan vaatii, että häntä passataan. Sota vaikuttaa poikien elämään aika rajusti eikä Kristiinankaan elämä lääkintälottanaolon jälkeen ole helppoa.

Kirjassa ärsytti Jalmarin itsekkyys sekä Alinan alistuminen kaikkien piiaksi ja käskyläiseksi. Eivätkä lapsetkaan näe, miten äiti väsyy työtaakkansa alla. Toki katson tuota aikaa tämän päivän silmin. Eihän siitä ole kauaakaan aikaa, kun esim. maatalossa miehet eivät tehneet mitään naisten töitä. Kirja oli mielenkiintoinen.

Krista Launonen: Kuvankauniit ja kuolleet - Näin luotiin täydellinen uhri

Tämä on niitä kirjoja, jotka olivat kirjastossa tyrkyllä. Ja silloin tällöin otan kirjan mukaan. Kirjassa pohditaan sitä, miksi toiset murhat nousevat otsikoihin ja toiset eivät. 

"Kun nuori, valkoihoinen nainen katoaa tai murhataan, hän saa enemmän mediahuomiota kuin kukaan muu. Tummaihoisen, transsukupuolisen tai seksityöläisen kuolemasta usein vaietaan. Miksi? Krista Launosen ainutlaatuinen teos paljastaa, mikä tekee joistakin uhreista tärkeimpiä kuin toisista." Näin kirjan takakannessa. Kirjailija on selvitellyt myös vanhoja, jo 1800 -luvun mysteereitä. 

Aika mielenkiintoinen kirja.

Anders de la Motte: Keräilijä

Kirjaston vinkkausillassa esiteltiin tämä kirjailija, joka oli mulle aivan uusi tuttavuus. Lainasin ja piti näpeissään. Kirjan takakannen teksti on niin hyvä, ettei mun kannata yrittää olla fiksumpi.

"Rikostarkastaja Leonore Askerilla on Malmön poliisin vakavien rikosten yksikön johtopaikka käden ulottuvilla. Kaikki muuttuu, kun nuori nainen katoaa salaperäisesti ja kesken korkea profiilin rikostutkinnan johto päättääkin siirtää Askerin syrjään. Hän joutuu ns Kadonneiden sielujen yksikön johtajaksi. Poliisiaseman kellariin unohdettu yksikkö erikoistuu "outojen" tapausten tutkintaan.

Nöyryytyksestä huolimatta Asker uppoutuu yhteen erikisista tapauksista: joku asettelee öisin pahaenteisiä miniatyyrihahmoja pienoisrautatien maisemiin. Pian viattomalta vaikuttava mysteeri alkaa paljastaa synkkiä juuriaan. Liittyvätkö hahmot jollain tavalla kadonneeseen naiseen?

Luen jatkossa muitakin Motten kirjoja!

Kari Hotakainen: Helmi

Lapsettomuudesta kärsivän Miran ja Tonin sieniretki muuttaa heidän koko elämänsä. Suppilovahverojen sijaan he löytävät metsästä iäkkään nisen, joka ei aluksi muista edes omaa nimeään. Koska Helmi ei muista mitään, he vievät hänet kotiinsa lepäämään. Mira haluaa heti ilmoittaa poliisille mutta Toni haluaa hoivata vanhaa rouvaa, joka luulee olevansa hotellissa. 

Tästä alkaa aikamoinen tapahtumien ketju, joka muuttaa jokaisen elämän. Helmi ei olekaan tavallinen mummo ja hänen aikaisempi ammatti tulee näkymään nopeissa käänteissä.  Vaikka ihmisellä on muistisairaus, jotkin piirteet ja tavat säilyvät silti. Niin Helmilläkin.

En kirjoita enempää. Jos tykkäät Hotakaisen kirjoista, lue tämäkin. Ja vaikket tykkäisikään.

Sofi Oksanen: Samaan virtaan - Putinin sota naisia vastaan

Tämä kirja perustuu Oksasen puheeseen, jonka hän piti Ruotsin Akatemian järjestämässä sananvaputta ja demokratiaa uhkaavia tekijöitä käsittelevässä konferenssissa 22.11.2023. Puheenvuoro herätti yleisössä niin suuren innostuksen, että Oksanen vastasi kirjoittamalla tämän kirjan. Kirjassa kuvataan sitä, miten Venäjä toimii Ukrainassa ja on toiminut aina valloittamillaan alueilla.

Kreml hyväksyy täysin seksualisen väkivallan ja ihmisoikeuksien rikkomisen. Venäjä vaientaa naisia, käyttää raiskausta aseena eikä pidä rikoksena naisiin kohdistuvaa perheväkivaltaa. Sofi Oksaen on saanut kimmokkeen kirjalleen isotätinsä kohtalosta aikana, jolloin Neuvostoliitto alisti Viron.

Kirja oli tosi rankka enkä pystynyt lukemaan sitä kuin palan kerrallaan. Mutta se avasi silmät, miten tämänkin päivän Venäjä Putinin johdossa toimii. Lukekaa!

J.L Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat

 

Nämä kirjat ovat omasta kirjahyllystä. Isomman kirjan olen ostanut jostain antiikkimessuilta, painovuosi 1950 ja kirjassa omistuskirjoitus Arjalle jouluna 1950. Pienempi kirja on Miehen veljen oppikoulussa luettu vuoden 1967  järjestysnumeroltaan 51-52 painos. Molemmat ovat selityksillä varustettuja koulupainoksia.

En muista, että olisin lukenut näitä oppikouluaikoina, enkä ole lukenut myöhemminkään. No, jo oli aika. Suurimman osan runoista luin mutta muutaman ohitin. Kirjan lopussa on lyhyt tiivistelmä Suomen sodasta 1808-09 ja tietoja runoissa mainituista henkilöistä ja paikoista. Ne toivat paljon mielenkiintoista tietoa. 

Kun kävimme tutustumassa Paateriin Katja Kärjen kirjan vuoksi, näiden runojen tapahtumapaikoilla ei tarvinnut käydä, koska niistä monet ovat minulle tuttuja: Alavus, Karstula, Kauhajoki, Lapua,  Oravainen, Ruona (kylä Kuortaneella ja mun yhden sukuhaaran synnyinpaikka), Salmi ja Virrat. 

Runoja lukiessa mietin taas, miten paljon itänaapuri on vuosisatojen ajan tuonut murhetta ja tuhoa maallemme. 

Kirjojen lukeminen vastasi kirjaston lukuhaasteen kohtaan "ilmestynyt alun perin ruotsiksi")

 Onko Paateri tuttu?

Minulle tuo nimi ei sanonut mitään ennen viime syksyä. Silloin lainasin kirjastosta Katja Kärjen kirjan Evan neljä elämää. Valitsin sen lähinnä kirjailijan takia. Kirjan luettuani sanoin Miehelle, että ensi kesänä menemme poikki Suomen Paateriin. Juhannusviikolla vierailimme siellä.

Katja Kärjen kirja ei ole elämäkerta vaan romaani Eevan elämästä. Hemulin kirjahyllyssä on kuvattu hienosti Eevan elämää:

1920 -luvulla Vieremällä pieni Eeva veistää puukolla hevosta. Muuta häin ei juuri halua tehdäkkään. Koulussa hänelle nauretaan, kun hänet ohjataan tekstiilityökokeilun jälkeen poikien seuraksi puukäsityöhän. Hymyt hyytyvät pian, sillä Eevalla on taito näpeissään. 1930 -luvulla Eeva opiskelee Ateneumissa, jossa saa oppia mutta myös pettyy siihen, että pitää yrittää menestyä. Ei saa vaan olla ja veistää.

Valmistumisen jälkeen tulee sota ja Eeva joutuu jättämään veistohaaveet sivuun. Sodan aikana hän tapaa tulevan aviomiehensä Paavon ja muuttaa hänen kotitilalleen Lieksan Vuonisjärvelle.  Maatilan emäntänä hän veistää, kun muilta töiltä ehtii. Eva saa näyttelyn Helsinkiin vuonna 1974 ja siitä alkaa nousu menestykseen. 

Mitä siellä Paaterissa on?

Eva ja Paavo Ryynäsen taiteilijakodin rakennukset ovat täynnä Evan veistämiä teoksia. Esitteen mukaan keskeisiä aiheita olivat luonto, eläinhahmot, lapset, satuhahmot ja maalaistalon askareet. Kotitalo on Ryynästen toiveesta jätetty sellaiseksi kuin he olisivat kesken tavallisen päivän lähteneet käymään asioillaan. Tilan navetta muutettiin ateljeeksi. 

Evan suurikokoisin työ on Paaterin kirkko, joka hämmästyttää.

Alttarin yläpuolella oleva veistos syntyi Evan päässä, kun hän kastetilaisuudessa kummina piti pientä vauvaa sylissään

Kirkon penkitkin on veistetty yhdestä puusta

Ikkunaverho

Seitsemän veljestä on kuvattu moniin veistoksiin. Tämä on veistetty seinään.

Paateri oli reissun pääkohde, mutta näimme muutakin:

Tutustuimme Valamon luostariin, näimme munkkeja ulkona töissään ja nautimme kahvilassa kahvit ja rinkelit

Tutkijat sanovat, että Suomen pinta-alasta on 75% metsää, pitää varmaan paikkansa

Miten paljon oli matkan varrella entisiä kyläkauppoja ja autiotaloja. Kuulun itse siihen ikäpolveen. joka osaltaan tyhjensi kyliä, kun lähdimme työn perässä isompiin asutuskeskuksiin. Silti se on surullista.

Näimme järviä edessä, sivulla ja takana. Miten paljon niitä onkaan Itä- ja Keski-Suomessa. Meillä kaksi jokea ja tekojärvi. Mutta on avaruutta.

Voihan puhelin

Vastaatko sinä tuntemattomiin numeroihin? eli niihin, joita et ole tallentanut. Minä vastaan aika usein. Eihän sitä tiedä, jos vaikka "joku tärkeä henkilö soittaa", niinkuin teeveesarjan Pokka pitää Hyaschint sanoo.

Nämä tärkeät soittajat kauppaavat lähes aina lehtiä, joskus katon uusintaa tai kurkistusta viemäri- ja vesijohtoverkostoon, kun sattuvat olemaan juuri meidän paikkakunnalla. Muka. 

Viime viikolla tuli aivan huippusoitto:

Nainen soitti ja kertoi epäselvästi yhtiön ja nimensä. Minä kysyin tarkennusta eikä siitäkään saanut selvää. Sitten hän sanoi, että puhelu tallennetaan ja tietosuoja tms. ja selvitys kestää noin minuutin. Sanoin,  että tiedän jo valmiiksi nämä jutut, kerro asiasi. Sitten alkoi Kotivinkin kauppaaminen. Olisin saanut lehden melkein ilmaiseksi ja tilaajalahjana olisi voinut valita risteilyn Tukholmaan tai Tallinnaan tai erittäin laadukkaan pöytäliinan. Kolmatta en muista. Kerroin, että mulla on kaapit täynnä pellavaliinoja ja silti pidän pöydällä vahakangasta. Enkä lähde risteilemään. Kiitin ja lopetin tylysti.

Tottakai lehden myynti on hänen työtään enkä koskaan sano oikein pahasti tai pottuile. Mutta ärsyttää, kun hyökätään päälle eikä kuunnella, mitä mieltä minä olen.

Nyt olen mielessäni suunnitellut eri tapoja vastata.

- kun soittaja sanoo, että puhelu nauhoitetaan: pyydän odottamaan, jotta saan kaiuttimen päälle, koska tässä päässä 7 ompelupiirin naista kuuntelee ja tallentaa tai

- kun soittaja sanoo nimensä ja firmansa, kysyn, että onko siellä työssä meidän naapurin Kirsti. Enkä ymmärrä mitään vastausta tai

-lisään ääneeni 20 vuotta ja kyselen ja puhelen aivan höpöjä.

Nyt minä suorastaan odotan röyhkeää soittajaa!

Kännykkä on  varastanut monen työt!

Eihän siitä ole hirmuusen kauan aikaa, kun soitimme oikealla puhelimella. Tarvitsimme puhelinluettelon ja jos lähdimme reissuun, tietenkin kartan. Sieltä lähetimme kortteja ja maksoimme majoituspaikkaan rahalla. Kauppalistan teimme sanomalehden reunaan. Luimme tietosanakirjoja tai ainakin ostimme sellaisia. 

Pankista nostimme rahaa, teeveeohjelmat luimme sanomalehdestä. Laskimme käsin tai laskukoneella, katsoimme kellonajan rannekellosta. Pelasimme pasianssia korteilla ja katsoimme tilattavaa tavaraa joskus Anttilan luettelosta. Ja paljon muuta.

Kyllähän tämän päivän kännykkä on kätevä mutta tavoitteena on unohtaa se tupaan, kun menen puutarhaan. Olen jo vähentänyt facebookin selailua. Pyörällä kulkiessa pidän mukana kännykkää, jotta voin tarvittaessa soittaa Miehelle, mihin ojaan olen vahingossa kurvannut. 

Aikamatka taaksepäin rintamalle

Kun saimme nykyisen talon 1990 -luvulla itsellemme, selvitimme, mitä sinne oli jäänyt edellisiltä omistajilta vuosikymmenten aikana. Ennen talon pakkohuutokauppaa oli talon silloinen omistaja myynyt lähes kaikki huonekalut ja muut rahanarvoiset tavarat. Yläkerran "köffissä" eli sivukkaassa oli paljon vanhoja kortteja, nuorisoseuran näytelmien käsikirjoja ja noin viitisenkymmentä kenttäpostikirjettä.

Kirjeet sai Neiti Vieno Koukkari eli meidän talon edellinen emäntä ennen minua ja Miehen mumman sisar. Kenttäposteja lähetti Vienon kolme veljeä sekä siskonpoika Kalervo, joka oli sotaan lähtiessään 20-vuotias. Kirjeet ovat vuosilta 1940-43. Kirjoitan nyt "puhtaaksi" näitä kirjeitä, koska varsinkaan nuorempi polvi ei saa selvää käsialoista. Onneksi olen tottuneempi lukemaan niitä, koska olen jo yli vuosikymmenen lukenut vanhoja kirkonkirjoja.

Aloitin Vienon siskonpojan Kalervon kirjeistä, joita on lähetetty mm. Rovaniemeltä, Syvärin rantamilta, Aunuksesta ja toisen paikan sivusta. Olen menossa vasta vuoden 1941 kirjeissa, joissa näkyy nuoren miehen sopeutuminen rintamaoloihin ja joka tuntee sen vielä siinä vaiheessa seikkailunakin. Juuri  kirjoitin siitä, kun Kalervo oli  käveleskellyt Äänislinnan eli Petsamon kaduilla. 

Tämä kirjeiden lukeminen ja kirjoittaminen tuo sotilaan elämää aikaisempaa lähemmäksi. Minun kotonani ei puhuttu sodasta, koska isäni ei sairastetun polion vuoksi päässyt armeijaan eikä rintamalle. Se oli hänelle kova paikka.

Kun kaikki 50 kirjettä olen tallentanut, voin koota ne vaikka kirjaksi Vienon veljesten ja sisarusten jälkipolville. 

 

 Lastenlasten kirjasuosikit

Kaikki viisi lastenlasta ovat vuorollaan yökylässä siten, että kolme pojanpoikaa yhdessä ja tyttären tytär ja poika toisella kertaa. Olen säästänyt kaikki omien lasten aikana hankitut ja saadut kirjat ja monista on tullut myös lastenlasten suosikit. 

Tämä kirja on luettu moneen, moneen kertaan, kun omat lapset olivat vielä pieniä. Tytär taisi saada sen lahjaksi.

Nyt kolmivuotiaat pikkupojat haluavat tämän iltasaduksi ja sehän sopii minulle. Aika nopeasti kirja on luettu ja lapset muistavat jo sivujen tapahtumat. Niin ne ajat muuttuvat, kun tässä Mintun perhe matkaa junalla mummolaan ja ostaa matkaliput asemalta. Eipä taida kovin montaa aseman lippukassaa enää olla.

Makaamme vierekkäin vinttikamarin leveässä sängyssä, mummu keskellä ja lapset vieressä. Ja lukeminen alkaa. Tätäkin kirjaa olen lukenut omille lapsille ja onhan Eemelin elämä hauskaa ja metkaa. Samalla voi kertoa, millaista entisajan elämä on ollut. Rauhallisen lukuhetken jälkeen on isompien lasten mukava mennä omaan sänkyyn.

Tämä on tällä hetkellä eniten luettu kirja. Tarina on hauska ja tietyt sanonnat toistuvat, joista lapset tykkäävät. Kun tuo mustapartainen Pesonen on kadottanut jotain, hän syyttää Viirua siitä. Viiru sanoo, että totta vieköön, en ole sitä vienyt. Siihen Pesonen raapii partaansa tai venyttää korvaansa tai rapsuttaa nenäänsä ja mutisee jotain. Ne toistuvat jutut ovat hienoja. Eikä väsy yksityiskohtaisten ja humorististen kuvien katseluun. 

Jatkossa aion tarjota tämän kirjan satuja, jotka olivat omien lasten suosikkeja. Luimme illalla yhden sadun ja vielä seuraavan sadun ensimmäisen kappaleen. Näin lapset tiesivät, mitä odottaa seuraavana iltana. 

Toivottavasti lapset viihtyvät kirjojen parissa isompinakin, toivoo mummu.